Ihme penseilyä

To content | To menu | To search

Monday 3 March 2008

Hähäh

Tulipahan vilkaistua tännekin pitkästä aikaa. Kävijätilastojen perusteella joku germaanipölö on mennyt sitten hotlinkkaamaan täältä erään kuvan last.fm-profiiliinsa. Vaihdoin kuvan tilalle goatsen. Eipä tässä nyt kummempaa tällä kertaa. Ei oikein bloggaus nappaa.

Friday 25 May 2007

Kiinanruusu kukkii

248_4834_r1.jpg Kiinanruusu väänsi ensin nuppua melkein kuukauden, ja sitten avasi kukkansa yhden päivän ajaksi. Taitaa tykätä uudesta altakasteluruukustaan.

Friday 18 May 2007

Omput, osa 8

pikkuomput.jpg Jospas päivittelisi tänne tilannetta edes kerran puolessa vuodessa :p

Vuodenvaihteessa loputkin pikkuomput lähtivät maailmalle. Muutama päätyi suoraan harrastajille, loput akvaarioliikkeisiin Lahteen, Kouvolaan ja osa Kauhajoelle asti. Tarkoituksena oli jättää kotiin yksi kappale jokaisesta neljästä väriyhdistelmästä, mutta lopulta niistäkin raidalliset lähtivät uusiin koteihin.

Sittemmin sain vielä kolme sinistä ompunpoikasta omppujen kasvattamisen lopettaneelta harrastajalta, ja näistä yhden välitin saman tien eteenpäin. Tällä hetkellä omppuja on yhteensä kahdeksan: alkuperäiset neljä, näiden kaksi jälkeläistä ja vielä kaksi sinistä.

238_3811.jpg 245_4523c.jpg

Aikuiset omput kotiutin poikasten joukkoon tyylillä "mönkikääs siitä itse veteen kun siltä tuntuu":

239_3902_r1.jpg 239_3907.jpg 239_3984.jpg

Akvaarion ulkoasukin on ehtinyt hieman muuttua:

237_3726.jpg 238_3898.jpg 248_4809.jpg

Viimeisen kuvan oikeassa reunassa näkyy punainen platy. Niistä lisää ehkä joskus :)

Monday 19 March 2007

Vastaääni

Teinpä poikkeuksen ja äänestin. Kerrankin jaksoin kyylätä vaalikoneen läpi ja löysin jopa sopivan ehdokkaankin. Mikki Hiirikin sai varmaan enemmän ääniä kuin valitsemani ehdokas tai puolue :p Olipa nyt kuitenkin jonkinlainen vastaääni porvareille, uskiksille, rasisteille ja muille ääliöehdokkaille.

Friday 19 January 2007

Ulkosuodattimen rassausta

Oh joy.

236_3659_r1.jpg 236_3663_r1.jpg 236_3667_r1.jpg

Tämä rassaus tapahtui siis joskus joulukuussa. Suodatin laitettu pörisemään 128-litraiseen elokuussa, neljässä kuukaudessa meni sellaiseen kuntoon että vesi hädin tuskin lirisi ulos härvelin toisesta päästä. Sisältä löytyi kymmenittäin kierteissarvikotiloita, mutta ei yhtään yllärikalanpoikasta (harmi :p).

Thursday 18 January 2007

Omput, osa 7

Marras-joulukuun vaihteessa omput muuttivat pieneksi käyneestä faunaboxista 58-litraiseen. Kuvassa taustalla isot omput muuttolaatikossaan, poikaset etualalla faunaboxissa:

236_3632_r1.jpg

Käytetty, ilmaiseksi saatu itsevalmisteinen 58-litrainen. Pahan näköinen mutta pitää vettä ;) Suodatus mattosuodattimella, sen lisäksi tuonne tulee myös faunaboxissa ollut pillisuodatin. Ei lämmitintä. Pohjalla Bilteman 0,1-0,7 mm hiekkapuhallusainetta. Kokeilin myös englannin jokisoraa hiekan päälle, mutta heivasin sorat myöhemmin hiiteen. Katosivat hiekan alle turhan helposti.

236_3621.jpg

Tulevat asukkaat ovat kasvaneet reippaasti, vertaapa kaksi ja puoli viikkoa aiemmin otettuun kuvaan.

236_3635.jpg

Omput uudessa kodissaan :) Kasveiksi ensihätään 128-litraisesta karsittua intianvesitähdikkiä, liuskavesisaniaista ja argentiinanvesiruttoa. Vasemmalla näkyvä miekkakasvi lienee Echinodorus osiris, kasvivaihtokauppana Aqua-webin kautta.

236_3650.jpg

Kokoerot tässä vaiheessa alkoivat olla jo aika huomattavia. Ellen aivan väärin arvaa niin tuo kääpiöomppu tuossa ison ruskean ompun edessä on yksi niistä jotka lopuksi jätin itselleni:

236_3655_r1.jpg

Monday 8 January 2007

Spontaani rehuostos

238_3863_r1.jpg Tämmönen tarttui mukaan K-Raudasta 1,90 eurolla vaikka meninkin sinne ostamaan jotain aivan muuta. Oli ihan pakko ottaa mukaan kun halvalla sai :) Pussissa luki Viherkasvimix, hyllyn reunassa Ansari ja kuitissa molemmat. Taitaa olla kuitenkin jokin juoru?

Saas nähdä mitä ötömönkiäisiä tuosta kömpii esiin yön pimeydessä. Jokaisen kaupasta ostetun viherkasvini mukana on tainnut tulla jonkinlainen ylläriötökkä.

Friday 22 December 2006

Joulukuun akvasäätöjä

236_3699_r1.jpg Laitetaas nyt edes pieni päivitys tänne. Edellisen postauksen jälkeen tapahtunutta:

  • pikkuomput siirretty faunaboxista 58-litraiseen
  • tolkuttomasti vedenvaihtoja omppuloihin
  • 128-litraisen ulkosuodattimen puhdistus (yäkh)
  • noin 30 pikkuomppua lähtenyt maailmalle :)
  • lisää vedenvaihtoja omppuloihin
  • 84-litraisen mattosuodattimen suunnittelua ja lasilistojen silikonointia

Koitan jossain vaiheessa laittaa enemmänkin kuvia esille. Tuossa kumminkin säätöaiheinen kuva. Täysikasvuinen omppukotilo harrastaa akrobatiaa roikkumalla kansilasissa nurinpäin :p Tämmöistä kiipeilyä harrastetaan yleensä pari päivää ennen munaryppään munimista.

Wednesday 29 November 2006

Omput, osa 6

236_3610.jpg 236_3605.jpg Vaikea keksiä enää uutta otsikkoa näille omppujutuille ;)

Isoimmilla ompuilla on kokoa reilu sentti, ja muutenkin kokoerot alkavat erottumaan. Jotkut ovat selvästi hidaskasvuisempia, kasvaneet vain muutaman millimetrin verran kuukaudessa. Isoimmille on alkanut myös ilmaantua raitoja. Ilmeisesti tässä on nyt sitten keltaisia raidoilla ja ilman, ja ruskeita raidoilla ja ilman.

Bilteman hiekasta on pidetty kovasti, illan koittaessa osa ompuista kaivautuu puoliksi hiekkaan nukkumaan. Toiset taas tykkäävät torkkua faunaboxin seinillä. Faunaboxi alkaa kuitenkin käydä selvästi pieneksi, ja tarkoitus on siirtää nämä piakkoin 58-litraiseen. Tuo 58-litrainen on ollut kuukauden verran ilman asukkaita, kalanruokaa olen sinne kumminkin välillä ripotellut pitääkseni bakteerikantaa edes jotenkin elossa.

Sikanautaa sataa

spam.gif Jaahas, johan ne spammerit tännekin tiensä löysi. Pitää laittaa kommentointi ja trackbackkaus moderoiduksi kunnes Gandin tyypit saavat implementoitua Captcha-systeemin tahi vastaavan estämään spammiryöpyt.

- page 1 of 3