Ihme penseilyä

To content | To menu | To search

Friday 18 May 2007

Omput, osa 8

pikkuomput.jpg Jospas päivittelisi tänne tilannetta edes kerran puolessa vuodessa :p

Vuodenvaihteessa loputkin pikkuomput lähtivät maailmalle. Muutama päätyi suoraan harrastajille, loput akvaarioliikkeisiin Lahteen, Kouvolaan ja osa Kauhajoelle asti. Tarkoituksena oli jättää kotiin yksi kappale jokaisesta neljästä väriyhdistelmästä, mutta lopulta niistäkin raidalliset lähtivät uusiin koteihin.

Sittemmin sain vielä kolme sinistä ompunpoikasta omppujen kasvattamisen lopettaneelta harrastajalta, ja näistä yhden välitin saman tien eteenpäin. Tällä hetkellä omppuja on yhteensä kahdeksan: alkuperäiset neljä, näiden kaksi jälkeläistä ja vielä kaksi sinistä.

238_3811.jpg 245_4523c.jpg

Aikuiset omput kotiutin poikasten joukkoon tyylillä "mönkikääs siitä itse veteen kun siltä tuntuu":

239_3902_r1.jpg 239_3907.jpg 239_3984.jpg

Akvaarion ulkoasukin on ehtinyt hieman muuttua:

237_3726.jpg 238_3898.jpg 248_4809.jpg

Viimeisen kuvan oikeassa reunassa näkyy punainen platy. Niistä lisää ehkä joskus :)

Friday 19 January 2007

Ulkosuodattimen rassausta

Oh joy.

236_3659_r1.jpg 236_3663_r1.jpg 236_3667_r1.jpg

Tämä rassaus tapahtui siis joskus joulukuussa. Suodatin laitettu pörisemään 128-litraiseen elokuussa, neljässä kuukaudessa meni sellaiseen kuntoon että vesi hädin tuskin lirisi ulos härvelin toisesta päästä. Sisältä löytyi kymmenittäin kierteissarvikotiloita, mutta ei yhtään yllärikalanpoikasta (harmi :p).

Thursday 18 January 2007

Omput, osa 7

Marras-joulukuun vaihteessa omput muuttivat pieneksi käyneestä faunaboxista 58-litraiseen. Kuvassa taustalla isot omput muuttolaatikossaan, poikaset etualalla faunaboxissa:

236_3632_r1.jpg

Käytetty, ilmaiseksi saatu itsevalmisteinen 58-litrainen. Pahan näköinen mutta pitää vettä ;) Suodatus mattosuodattimella, sen lisäksi tuonne tulee myös faunaboxissa ollut pillisuodatin. Ei lämmitintä. Pohjalla Bilteman 0,1-0,7 mm hiekkapuhallusainetta. Kokeilin myös englannin jokisoraa hiekan päälle, mutta heivasin sorat myöhemmin hiiteen. Katosivat hiekan alle turhan helposti.

236_3621.jpg

Tulevat asukkaat ovat kasvaneet reippaasti, vertaapa kaksi ja puoli viikkoa aiemmin otettuun kuvaan.

236_3635.jpg

Omput uudessa kodissaan :) Kasveiksi ensihätään 128-litraisesta karsittua intianvesitähdikkiä, liuskavesisaniaista ja argentiinanvesiruttoa. Vasemmalla näkyvä miekkakasvi lienee Echinodorus osiris, kasvivaihtokauppana Aqua-webin kautta.

236_3650.jpg

Kokoerot tässä vaiheessa alkoivat olla jo aika huomattavia. Ellen aivan väärin arvaa niin tuo kääpiöomppu tuossa ison ruskean ompun edessä on yksi niistä jotka lopuksi jätin itselleni:

236_3655_r1.jpg

Friday 22 December 2006

Joulukuun akvasäätöjä

236_3699_r1.jpg Laitetaas nyt edes pieni päivitys tänne. Edellisen postauksen jälkeen tapahtunutta:

  • pikkuomput siirretty faunaboxista 58-litraiseen
  • tolkuttomasti vedenvaihtoja omppuloihin
  • 128-litraisen ulkosuodattimen puhdistus (yäkh)
  • noin 30 pikkuomppua lähtenyt maailmalle :)
  • lisää vedenvaihtoja omppuloihin
  • 84-litraisen mattosuodattimen suunnittelua ja lasilistojen silikonointia

Koitan jossain vaiheessa laittaa enemmänkin kuvia esille. Tuossa kumminkin säätöaiheinen kuva. Täysikasvuinen omppukotilo harrastaa akrobatiaa roikkumalla kansilasissa nurinpäin :p Tämmöistä kiipeilyä harrastetaan yleensä pari päivää ennen munaryppään munimista.

Wednesday 29 November 2006

Omput, osa 6

236_3610.jpg 236_3605.jpg Vaikea keksiä enää uutta otsikkoa näille omppujutuille ;)

Isoimmilla ompuilla on kokoa reilu sentti, ja muutenkin kokoerot alkavat erottumaan. Jotkut ovat selvästi hidaskasvuisempia, kasvaneet vain muutaman millimetrin verran kuukaudessa. Isoimmille on alkanut myös ilmaantua raitoja. Ilmeisesti tässä on nyt sitten keltaisia raidoilla ja ilman, ja ruskeita raidoilla ja ilman.

Bilteman hiekasta on pidetty kovasti, illan koittaessa osa ompuista kaivautuu puoliksi hiekkaan nukkumaan. Toiset taas tykkäävät torkkua faunaboxin seinillä. Faunaboxi alkaa kuitenkin käydä selvästi pieneksi, ja tarkoitus on siirtää nämä piakkoin 58-litraiseen. Tuo 58-litrainen on ollut kuukauden verran ilman asukkaita, kalanruokaa olen sinne kumminkin välillä ripotellut pitääkseni bakteerikantaa edes jotenkin elossa.

Tuesday 14 November 2006

Pennuille dyyniä

235_3564_r1.jpg Säädin eilen pikkuomppujen faunaboxiin hiekkadyynit Bilteman 0,1 - 0,7 mm hiekkapuhallusaineella. Enää ei tarvitse omppujen kopsahdella pohjalasille (=muoville), ja kasvien juurillekin tuli jotain minne kiinnittyä :)

Poimin omput hiekoituksen ajaksi muovirasiaan, näistä kuvista saa ehkä jotain käsitystä ötököiden määrästä :p

235_3546_r1.jpg 235_3552.jpg 235_3556.jpg

Ja tässä koko laitos operaation jälkeen:

235_3561_r1.jpg 235_3566c.jpg

Sunday 12 November 2006

Aasian kalasoppaa

239_3962.jpg (päivitetty 25.5.2007)

128-litrainen aasia-geotyyppi tai sinnepäin. Kypsyttely aloitettu maaliskuun 2006 puolivälissä ammoniakilla ja kukkamullalla. Ekat kalat kotiutettu kuukauden päästä. Sisustettu parilla mangrovekannolla, omenapuun oksalla ja kookospähkinäluolalla. Pohjamateriaalina Optiroc/Maxit 0,5 - 1,2 mm hiekkapuhallushiekka.

Asukkaat:

  • Taistelukalahaaremi (koiras + 2 naarasta)
  • 12 punapyrstörasboraa
  • 12 kääpiönuoliaista
  • 6 piikkisilmää
  • 7 leväsukarapua
  • kierteissarvikotiloita ja kehäkotiloita

Entisiä asukkaita:

  • Taistelukalaherra ja rouvansa, näiden jälkeläinen nykyisenä asukkina
  • Taistelukalanaaras
  • Taistelukala joka myytiin naaraana, osoittautuikin koiraaksi

Kasvisto:

  • jättivallisneria
  • vallisneria
  • kierteisvallisneria
  • tiikerivallisneria
  • intianvesitähdikki
  • liuskavesitähdikki
  • hentorotala
  • punarotala tai rusolehti
  • vesisaniainen
  • liuskavesisaniainen
  • jaavansaniainen
  • jaavansammal
  • pistia
  • salvinia
  • ruskomelalehti
  • suippomelalehti
  • joitain tunnistamattomia melalehtiä

Uhm, joo. Kerää koko vekkuli kokoelma.. Kasvien lannoitus PMDD:llä, nestemäisellä hiilellä ja passiivisella hiilidioksidilevittimellä.

Tekniikka:

  • Giantin 128 l kehysakvaario
  • Ulkosuodattimena Eheim 2213
  • Sisäsuodattimina Eheim Aquaball 2212
  • Lämmittimenä Jäger 100W
  • Valaisimena Giant 2x18W + heijastimet

Nassutusta

235_3521c.jpg Ompuille ei oikein mitään uutta, kasvavat hiljakseen. Isoimmat taitavat olla puolen sentin luokkaa. Täytyisi varmaan laittaa jo pohjalle hiekkaa, omput kun putoilevat välillä faunaboxin seiniltä alas ja kopsahtelevat pohjalle.

235_3524c.jpg Tässä nassutetaan pinaatti-illallista. Edelleen tosi vaikea kuvata noita niin että edes jokin kohta kotilosta näkyisi tarkkana.

Wednesday 1 November 2006

Ompunpojat

Pari kuvaa ompunpoikasista. Ovat kasvaneet hieman. Myös väritystä voi arvailla, ainakin sen verran että toisilla on tumma jalka ja toisilla keltainen ;) Ovat saaneet ruoaksi pinaattia, tilliä, salaattia ja sekalaista kalanruokaa.

235_3501c.jpg 235_3508c.jpg 235_3504c.jpg 235_3510c.jpg

Friday 27 October 2006

Keinokuutamolla

233_3370.jpg Sovittelin tuossa jo pari kuukautta sitten ostamiani kuuvaloja. Näitä saa Ikeasta: Trettioen valolista.

Harmi vaan että näitä ei saa postitse vaan on pakko käydä myymälässä. Ostin kaiken varalta sekä valkoisen että sinisen listan, kun myymälän demovalaisin näytti kovin räikeän siniseltä. Listat ovat neljän kappaleen pätkissä ja eri värisiä listoja voi yhdistellä keskenään. Sinisen ja valkoisen yhdistelmä tuottaa kumminkin aika lailla päivänvaloa vastaavaa valoa, pelkällä sinisellä saa kivan tunnelmavalaistuksen.

- page 1 of 2